Pöyliö.fi – Tekoäly tekee huijauksista henkilökohtaisempia

Pöyliö.fi – Tekoäly tekee huijauksista henkilökohtaisempia

Meitä yritetään huijata monin eri tavoin ja erilaisia kanavia käyttäen. Toiset tunnistavat huijaukset helposti, kun taas toiset saattavat joutua niiden uhriksi ja menettää huomattavia summia rahaa.

Entä jos huijausviesti onkin kohdistettu tarkasti juuri sinulle?

Tällä hetkellä suurin osa huijauksista perustuu massana lähetettäviin sähköposti- tai tekstiviesteihin. Huijareille riittää, että isosta massasta edes pienikin osa nielaisee syötin ja lankeaa huijaukseen.

Entä jos huijausviesti onkin kohdistettu tarkasti juuri sinulle? Viestissä puhutellaan sinua elämääsi liittyvillä asioilla ja henkilökohtaisilla tiedoilla. Tällaisten kohdennettujen huijausviestien toteuttaminen on aiemmin vaatinut merkittävästi aikaa ja resursseja, jotta uhrin taustat voidaan selvittää ja huijausviesti saadaan räätälöityä juuri kyseiselle henkilölle.

Mitä kaikkea tietoa sinusta löytyy julkisesti Internetistä?

Koko ajan enenevissä määrin massahuijauksia ryhdytään personoimaan tekoälyn avulla. Tekoäly voi käydä läpi valtavat määrät julkista dataa; somepäivityksiä, keskusteluja, työnantajatietoja ja kuvamateriaalia. Näiden pohjalta se muodostaa tarkkoja profiileja yksittäisistä ihmisistä.  Tämän jälkeen tekoälyn avulla luodaan sinua varten räätälöity huijausviesti, joka vetoaa juuri sinun kiinnostuksen kohteisiisi, elämäntilanteeseesi tai arvoihisi. Näiden tietojen yhdistelmistä syntyy huijausviesti, jonka onnistumisprosentti on paljon korkeampi verrattuna geneerisiin ”Pakettisi on jumissa. Maksa tullimaksut tästä linkistä”-viesteihin.

Nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään: Mitä kaikkea tietoa sinusta löytyy julkisesti Internetistä? Voisiko somekanavien yksityisyysasetuksia ruuvata hieman tiukemmalle?

Tekoäly tulee tuomaan oman lisänsä huijauksiin ja meidän on oltava entistä tarkempia saamiemme viestien suhteen.

Jaa juttu eteenpäin:

1 kommentti

Kim Soininen Kirjoitettu3:49 am - 15 elokuun, 2025

Pelottavaa.

Vastaa käyttäjälle Kim Soininen Peruuta vastaus